Tosiaan oon tätä sivua viemässä enemmän blogimaiseen suuntaan, joten oikeutan itselleni hieman turhia höpinöitä tähän alkuun. Aika on tosiaan kulunut kouluprojektien parissa paria lomapäivää lukuun otaamatta. Kohta alkaakin jo kesätyöt, joten ihan hirveästi vapaa-aikaa ei ole luvassa. Enkä ajatellut kaikkia aurinkoisia päiviä viettää koneella istuen. Sadesäät on sitten simssiä varten!

Mutta asiaan, olkaa hyvät:


Alianturan perheeseen kuuluu jo eläkepäivistään nauttiva Friia-mummo ja tämän adoptoitu alakouluikäinen Briitta-tyttö. Jo heidän sukunimestään paistaa ajatus kissoista, ja niitä tästä perheestä löytyykin kaksi: Pilli ja Pulli. Friia on jo pitkään viihtynyt yksin pienehkössä omakotitalossaan, mutta päättikin adoptoida tällä kertaa kissan sijaan itselleen lapsen. Briitta muutti Alianturan perheeseen ollessaan 6-vuotias ja on sopeutunut hieman kömpelöön mummoelämään yllättävän mainiosti. Välillä tosin tummaihoinen tyttö ja vanhapiika-mummeli saavat kummeksuvia katseita kaupungilla käydessään - mitä he tosin harrastavat vain silloin kun on aivan pakko. Onneksi Briitta on kuitenkin vielä niin nuori, että tyytyy mukisematta osaansa, mutta saa nähdä kuinka käy, kun teinivuodet iskevät päälle. Silloin saattavat kissanvirtsaiset hiekkalaatikot ja mummon juttuseurana istuskelu kyllästyttää.


Sims2EP9%202014-04-21%2011-46-19-15-norm
Kuvassa Briitta ja Friia sekä kisut Pulli ja Pilli (Friian sylissä)

Sims2EP9%202014-04-21%2011-47-58-18-norm
Neulaskuja 2

Sims2EP9%202014-04-21%2011-48-22-63-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-48-41-56-norm
Friian ja Briitan yhteistoimesta pihamaa läikehtii kukkien väriloistosta. Puutarhanhoitoa ei todellakaan painoteta liian vähän tässä perheessä.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-50-12-32-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-49-54-43-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-51-20-53-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-51-44-29-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-52-11-12-norm
Talon takaa löytyy vielä pieni terassi, joka sekin on lähes täynnä erilaisia kukkaistutuksia ja ruukkuja.

Sims2EP9%202014-05-03%2018-59-03-17-norm

Sims2EP9%202014-05-03%2018-58-39-45-norm
Parit yökuvat vielä ja sitten sisälle etuoven kautta.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-52-39-15-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-53-19-20-norm
Pienestä tampuurista löytyy tykötarpeita lähinnä kissoille.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-53-43-95-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-54-00-48-norm
Eteisen jälkeen aukeaa näkymä pieneen olohuoneeseen ja portaikkoon.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-54-20-08-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-54-31-12-norm
Mummolaan kuuluu tietenkin kunnon old fashion -tv, vai mitä?

Sims2EP9%202014-04-21%2011-55-06-13-norm
Olohuoneesta on pääsy myös keittiöön, jonka kautta takaterassille kuljetaan.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-54-46-58-norm
Pikakatsaus vielä alakerran vessaan ja sitten sinne keittiön suuntaan.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-55-14-33-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-55-29-65-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-55-44-49-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-56-52-18-norm
Tämän jälkeen sitten portaita pitkin yläkertaan.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-57-14-78-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-57-49-59-norm
Yläkerran pienestä aulasta on pääsy pienelle parvekkeelle, mistä löytyy Briitan maalausteline.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-57-29-32-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-58-04-01-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-58-37-32-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-58-26-81-norm

Sims2EP9%202014-04-21%2011-58-14-14-norm
Briitta ja Friia nukkuvat vaatimattomasti kerrossängyssä. Briitan punkka on tietenkin ylimmäinen, jota on myös hieman somistettu tytön tavaroilla.

Sims2EP9%202014-04-21%2011-58-54-05-norm
Ja vielä pieni vilkaisu yläkerran kylppäriin.

Sims2EP9%202014-04-21%2012-00-03-75-norm
Tässä vielä kuvat koko komeudesta. 1. kerros

Sims2EP9%202014-04-21%2011-59-48-33-norm
2. kerros

Sims2EP9%202014-04-21%2011-59-31-78-norm

Aika paljon kampetta mahtuikin näin pieniin neliöihin. Mitä piditte tästä mökkeröstä? Tuottaisiko ahdistusta asua noin pienissä tiloissa pienesti pöpin kissamummelin kanssa?